INFOTAULU

Tervetuloa aloittamaan Taidekoulun lukuvuotta 2020-2021!

Taidekoulun kokoontumisajat ja ryhmien tarkemmat tavoitteet löytyvät osoitteesta: www.somero-opisto.fi/kasvatus-ja-koulutus/somero-opisto/taidekoulu


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Jouluaihe inspiroi

Mitä olisi joulu ilman tonttuja?
Ja varsinkaan ilman lapsen askartelemia tonttuja.
Tässä taidekoulun nuorimpien tonttukavalkadi.
 
 
Somerniemen kuviskerhossa tonttuiltiin myös.
 
 
Tarpeellisia asioita jouluna ovat myös tulitikut.
Tikkuaskit päällystettiin piirroksilla. Koska pientä, tarkkaa ja moni-ilmeistä on vaikea piirtää, tuli kopiokone avuksi. Iso piirros näyttää hurmaavalta miniatyyri koossa.
 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kasvokuvia

Nämä kuvat ovat Taidekoulun nuorimpien tekemiä kolmiulotteisia kasvokuvia, joissa on käytetty erilaisia materiaaleja. Työt ovat parhaillaan esillä Jukolan taideopetustilan näyteikkunassa.
Paperisilppurin jätteestä saatiin hienot hiukset ja kaakelilaatan osat sopivat niin suuksi kuin nenäksikin.
Minkäänlaista pyrkimystä ei ollut omannäköisen kuvan tekemiseen. Opiskeltiin hiukan vain kasvojen mittasuhteita.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Kultelan savesta tiiliä

Paikalliseen perinteeseen ja historiaan tutustuminen kuuluu myös taidekoululaisten ohjelmaan. Tämän lukuvuoden aloitimme Kultelan tiilitehtaalla, jossa löimme savesta tiiliä vanhaan tapaan.

Kultelan tiilitehtaan Anu Pura kertoi tiilitehtaan historiasta. Näimme kuinka kuiva savimaa muuttuu pehmeäksi savipötköksi = tiiliaihioksi, kun siihen sekoitetaan vettä ja puristetaan valssien läpi. Pyöreitä salaojaputkia oli käryillä kuivumassa ja odottamassa polttoa. Menimme sisään valtavan isoon uuniin, jossa tiilet poltettiin ennen vanhaan. Näimme puisia tiilien muotteja, joilla on tehty tiiliä Hämeen linnaan ja Kastelholman linnaan.
Essut eteen ja mäiskimään
Ensimmäinen työvaihe oli tiiliaihion mäiskiminen pöytää vasten, jotta siitä saadaan sopivan mallinen ja tiivis. Kura lensi ja oli hauskaa. Yllättävästi kaikilla löytyi  ”papua”  käsivarsista. Sitten saviklöntti mäjäytettiin puiseen tiilimuottiin, paineltiin kolot täyteen ja tasoitettiin pinta.








Mites mä tän nyt kuvioin?

Muotista tiilet irrotettiin ja siirrettiin laudoille koristeltaviksi. Tiilen pintaa kuvioitiin monenlaisilla työvälineillä: haarukalla, tikulla, kasvien lehdillä, sormilla, veitsen kärjellä. Tuikkukynttilöille voi myös painaa sopivan kolon.  Siihen on myös helppo kirjoittaa. Tärkeintä oli, että jokainen muisti laittaa oman nimensä. Anu Pura kertoi, että tiilien pitää antaa kuivua ainakin pari kuukautta. Viimeistään keväällä ne poltetaan.
Pastellitöitä Annen ohjauksessa

Sinä aikana, kun puolet porukasta löi tiiliä, muut olivat Turkulaisen Annen kanssa piirtämässä syksyn lehtiä ulkona Kultelan kesäkeittiössä. Meillä oli uskomaton säkä, koska saimme ehkä syksyn aurinkoisimman ja lämpimimmän päivän Kultelan retkellemme.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Taideretki Helsinkiin

Taidekoululaiset ja Someron kuviskerholaiset tekivät taideretken Helsinkiin lauantaina 21.4. Tutustumiskohteina olivat Lelun lumo –näyttely tennispalatsissa ja Carl Larssonin näyttely Ateneumissa.Satoja leluja

”Leikki on välttämätöntä: kulttuurin elinvoimaisuus on kiinni leikistä. ”( Lainaus näyttelylehdestä.)

Lelun lumo -näyttelyssä Helsingin taidemuseossa on esillä yli 800 leikkikalua, joista vanhimmat ovat monta sataa vuotta vanhoja. Kaikilla lapsilla ei ennen vanhaan ollut mahdollisuutta saada omia leluja. Niillä leikkivät vain rikkaiden ja ylhäisön lapset. Näyttelyssä oli esimerkiksi esillä sotilasleluja, joilla tulevaa kuningasta valmennettiin hallitsijan tehtäviin.

Useat lelut olivat hienoa käsityötä ja niiden valmistaminen on vienyt paljon aikaa. On vaikea kuvitella niitä lasten käsittelyyn. Kovin rajuja leikkejä niillä tuskin on leikitty. Puiset ammatteja esittävät nuket olivat pikkutarkasti tehtyjä ja kuvasivat hyvin vanhan ajan työtehtäviä ja pukeutumista.

Sinistä ja punaista

Näyttelyssä oli esillä kaksi taulua, joissa toisessa oli erään perheen tytön lelut ja toisessa pojan lelut. Tytöllä oli huomattavasti enemmän leluja kuin pojalla ja ne olivat vaaleanpunaisia ja pojan lelut taas olivat sinisiä.

Muoviteollisuuden kehittyessä lelujen valmistus lisääntyi huimasti 60- ja 70-luvulle tultaessa. Barbi-nuket edustavat ihan uudenlaista lelumaailmaa. Ne muistuttivat aikuisia ja leikitkin muuttuivat erilaisiksi. Näyttelyn vanhat robottilelut näyttivät kovin alkeellisilta verrattuna nykyajan usein elokuvamaailmaan perustuviin hahmoihin.

Ennen vanhaan”lempinukke” oli joka lapselle itsestään selvyys. Kysyin kerran oppilailta, onko heillä ”lempinukkea” ja mikä sen nimi on. Yllätyksekseni kukaan ei osannut nimetä sellaista.
Tuo hella ei taida toimia sähköllä.
Larssonin lempeä, hempeä maailma

”Kuinka monta lasta on veneessä? kysyi Ateneumin opas lapsilta, kun esitteli Carl Larssonin akvarellityötä. Lapsia oli seitsemän eli juuri niin monta kuin Larssonilla oli. ”Saako veneessä seistä?” oli seuraava kysymys. Carl Larsson tykkäsi maalata vesiväreillä, koska niillä sai valoisia ja kuultavia tauluja.

Hän maalasi ihmiset ja huoneiden sisustukset pikkutarkasta ja idyllisesti. Monet hakevat niistä edelleen ideoita oman kotinsa sisustamiseen.

Ruotsalaiselämää

Valtavien öljyväreillä maalattujen taulujen edessä tutustuimme 1800-luvun ruotsalaiseen elämään ja joulun viettoon. Vanhemmat ihmiset olivat pukeutuneet taalainmaan kansallispukuihin, jotka muistuttavat meidän karjalaisia kansallispukuja. Muu väki oli myös pukeutunut parhaimpiinsa. Joulupöytä oli täynnä herkkuja ja niitä tarjoiltiin ensiksi suvun vanhimmille.

Taulusta löytynyt taiteilija ei paljoa välittänyt pöydän antimista. Hän katseli ikkunasta ulos ja oli ehkä harmissaan, kun hänen työtilansa oli otettu juhlapaikaksi. Tauluun oli maalattu myös Maria ja Jeesus -lapsi, joita ympyröi sädekehä.

 Vanhanajan vaatteita

"Minkä mekon näistä laittaisinkaan päälleni?
Museoon oli rakennettu Larssonin maalauksiin perustuva ”koti”, jossa sai kosketella, valokuvata, leikkiä ja myös pukeutua vanhoihin vaatteisiin. Hatut, esiliinat ja mekot kiinnostivat kaikenikäisiä. Roolileikit ovat edelleen hyvin suosittuja.
Helsingin reissu sujui hyvin ja siitä riittää piirrettävää ja maalattavaa myös ensitalveksi. Rautatientorilta saadut ilmapallot olivat lapsille iloinen ylläri.  Raxin pizzoilla, tacoilla, salaateilla ja jäätelöllä saatiin energiaa päivän museokierrokseen.  

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Halosen "Huviretki"


Aiheena ihminen ja pukeutuminen
Lukuvuoden aikana taidekoulun kaikissa ryhmissä on lähestytty vuoden teemaa ”Iloa iholla” tekemällä monenlaisia töitä, jotka liittyvät ihmiseen, vaateisiin ja pukeutumiseen.

Nuorimmat aloittivat syksyllä jäljentämällä omat kätensä paperille. Myöhemmin he piirsivät iloisia ja surullisia ilmeitä sormilla painettuihin väripisteisiin. Kakkosvuoden ryhmä maalasi mielipuseronsa oikeankokoisena ja ripusti ne pyykkinarulle kuivumaan. Neljännen vuoden ryhmä piirsi hattuja ja teki ideataulun puserosta, joka sitten toteutettiin piirtämällä ja maalaamalla käyttäen myös frontage-tekniikkaa.

Yhteisiäkin teemoja on ollut. Vanhempien ryhmät ovat tehneet piirtämisharjoituksia käsistä ja kasvoista. Erilaisia laukkuja piirrettiin myös ja se olikin vaikeaa saada sormet taipumaan oikein laukun sangan ympärille.   

Taidekuvaa jäljentämään

Valitsin Pekka Halosen Huviretki maalauksen jäljentämistyön kohteeksi, koska siinä on paljon eri-ikäisiä ihmisiä tapahtumarikkaassa ja tunnelmallisessa hetkessä.
Työ aloitettiin tutustumalla maalaukseen ja valitsemalla ihmisryhmät, jotka sitten jäljennettiin lyijykynälle maalausalustalle. Vanhemmat tekivät työn akryyliväreillä valmiille maalauspohjalle ja nuoremmat käyttivät akvarellipaperia vesiväreillä toteutettavassa työssä.

Oppilaiden luonteet tulivat voimakkaasti esille työskentelyn yhteydessä. Toinen piirsi lyijykynäluonnoksen ”sinnepäin” ja toinen teki tämän saman vaiheen pikkutarkasti ja ajan kanssa.
Maalaustelineen ääressä

Ennenkin olen huomannut, että maalaustelineillä on ”rauhoittava” vaikutus. Omaan työhönsä ja värien sekoittamiseen keskittyneet oppilaat saattoivat olla pitkiä aikoja hiiren hiljaa.
 

Akryyliväreillä maalaus on toisaalta helppoa siinä suhteessa, että edellisen värin päälle voidaan aina maalata uusi väri. Vesivärityössä korjaaminen harvemmin onnistuu.



Taidemaalari Pekka Halosen Huviretki (1907) tilattiin taiteilijalta aikoinaan helsinkiläisen kansakoulun voimistelu- ja juhlasaliin. Sommitelman lyyrinen tunnelma tuo mieleen lapsuuden ikuisesti lämpimän kesän. Maalaus on nykyään Helsingin kaupungintalon ala-aulan toisen suuren seinän kiintopisteenä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Vedenalaista elämää

Erakkorapu etsii kotia -satu  viritti oppilaat vedenalaisen elämän kuvaamiseen. Mielikuvitus alkoi laukata ja sadussa esiintyneet kalat, kotilot, tähdet, vuokot, hevoset ja korallit alkoivat piirtyä paperille mustilla tusseilla.
Käytettävänä oli eripaksuisia ja erimuotoisilla kärjillä olevia tusseja. Ohuella pyöreällä tussilla piirrettiin ensin muotoa ja sitten jatkettiin paksummilla tusseilla. Erilaiset viivoitukset, pisteet, pallot ja ruudutukset elävöittivät niin kalat kuin merenneidotkin. Työhön keskittymistä oli mukava seurata eikä kukaan kaivannut lyijykynällä luonnostelua.
Seinällinen vedeneläimiä.

Painokankaaksi
Vedenlaista elämää -tussitöillä osallistutaan Tasapainon, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n sekä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n järjestämään suunnittelukilpailuun. Taidekoulut voivat osallistua kilpailuun maksimissaan kymmenellä piirustuksella. Oppilaat äänestävät itse siitä, mitkä työt lähetetään kilpailuun.

 Suunnittelukilpailun raati valitsee ainakin yhden kuvan painettavaan tekstiilikuosiin jokaisesta taidekoulusta. Painetusta kankaasta valmistetaan mm. pussilakanasettejä ja sadeviittoja. Myös yksittäisiä t-paitaprinttejä voidaan tehdä kilpailutöistä.

Äänestysliput ovat jo valmiina.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kädet savessa

Syyslukukauden lopuksi kysyin oppilailta, mistä syksyn aikana tehdystä työstä tai tekniikasta he ovat pitäneet ja mitä he haluaisivat tehdä keväällä. Villapuserosta tuunattujen lapasten ja jääskrapan hanskan tekeminen oli ollut monen mielestä mukavaa.
Kevään suosikiksi nousivat keramiikkatyöt ja myös hiilellä piirtäminen. Kummankin ryhmän oppilaat olivat jo edellisenä vuonna tehneet kupin tai lautasen ja myös eläimiä savesta.

Käärmeitä, pupuja, siilejä
Valmentavien ryhmässä teimme valkoisesta fimo–massasta pieniä eläimiä, jotka maalattiin seuraavalla kerralla oikeiden eläinten värisiksi. Uudet eläimet laitetaan muovisten eläinten tilalle syksyllä luonnonmateriaaleista tehtyyn maastoon.  Maasto ja sen eläimet ovatkin olleet koko talven lasten kiinnostuksen kohteena ja eläimet ovat siellä vaellelleet paikasta toiseen.
Oma profiili saveen
Neljännen vuoden taidekoululaisten tehtävänä on oman profiilin muotoileminen savesta. Apuvälineenä käytettiin piirtoheitintä. Pareittain piirrettiin paperille silhuetti, jonka piirtoheittimen valo heijasti. Koska ”päästä” tuli aika suuri, sitä pienennettiin kopiokoneella.
Seuraavaksi kaulittiin punasavesta laatta ja sen päälle asetettiin paperista leikattu profiili. Muotoilutikuilla oli helppo veistää savea pois kuvan ulkopuolelta ja näin saatiin profiili koholle.
Hiusten, silmien ja suun muotoilussa olikin sitten haastetta. ”Kuinka nää mun hiukset oikeesti menee? Onks tää silmä nyt oikeessa kohdassa? Pitääks korvan näkyä?” Taitavasti erilaisia muotoilupuikkoja käyttäen oppilaat saivat tasaisen laatan muuttumaan omaksi kuvakseen.
Makkarasta kasvot
Toisen vuoden oppilaat tekivät myös muotokuvan savesta. Savi kaulittiin isolla kaulimella laataksi. Tässä vaiheessa pienten voimat eivät ihan riittäneet ja tarvittiin opettajan lisävoimaa. Savimakkaran teko sujuikin jo helpommin. Nuudelihiukset olivat kovasti suosiossa ja niitä tehtiin muotoilupuikoilla. Lopuksi makkarat painettiin kevyesti kaulimalla kiinni savilaattaan.
Vaikka varsinaiset työt tuehtiin puolessatoista tunnissa, kuluu savitöiden valmistuksessa paljon aikaa. Jotta työt kestäisivät, ne pitää polttaa keramiikkauunissa 800-1000 asteessa. Ennen polttamista töiden annetaan kuivua ainakin pari viikkoa.  Raakapolton jälkeen työt lasitetaan ja poltetaan taas uudelleen.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Värejä ja muotoja

Värit ja värioppi on ehtymätön aihe kuvataiteen maailmassa. Valon määrä vaikuttaa siihen, miten näemme värit. Eri vuorokauden- ja vuodenaikana sama väri voi näyttää ihan erilaiselta.
Mitä väri sitten on? Nykysuomen sanakirja määrittää värin seuraavasti: Esineestä, aineesta tms. säteilevän tai heijastuvan valon aallonpituudesta riippuva näköaistimuksena havaittava ominaisuus.
Puhutaan, että taiteilijoilla on oma paletti. Se tarkoittaa sitä, että he käyttävät töissään samoja tai saman sävyisiä värejä. Niistä voidaan tunnistaa, kuka taulun on maalannut ja jopa milloin taiteilija on sen tehnyt. Taiteilijan väripaletti voi myös muuttua iän mukana.
Hyvä esimerkki tunnistettavasta taiteilijasta värin perusteella on Helena Schjerfbeck, joka käytti töissään tiettyä punaista.

Lämpimiä ja kylmiä värejä
Taidekoululaiset harjoittelivat lämpimien ja kylmien värien tunnistamista ja sekoittamista. Pohdittiin myös sitä, että minkälaiset muodot voisivat kuvata näitä värejä.
Lämpimistä väreistä mieleen tuli aurinko ja sen pyöreä muoto. Paperille piirrettiin yhtenäistä pyöreää muotoa ja viivojen väliin jäävät alueet maalattiin keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyillä.
Kylmiä värejä varten piirrettiin kulmikkaita muotoja yhtenäisellä viivalla. Kylmä sininen löytyykin valmiina värinapeista, mutta violetin ja vihreän sekoittamista varten kokoonnuttiin tutkimaan luokassa olevaa väriympyrää.
Nuoremmat taidekoululaiset tekivät työn vesiväreillä valkoiselle paperille ja vanhempien ryhmä peiteväreillä mustalle paperille. Maalattavat alueet olivat erikokoisia ja niissä olikin hyvä harjoitella eri paksuisten ja muotoisten siveltimien käyttöä. Veden käytössä ja siinä missä järjestyksessä alueita maalaa, piti myös olla tarkkana, jotta värialueet eivät sekoittuisi.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Tupsuja Talvikekkereillä

 
Kansalaisopiston Taidekoulu osallistuu Kiiruun koululla järjestettävään Talvikekkerit -lastentapahtumaan lauantaina 21.1.2012 opettamalla lankatupsujen tekoa.

Peppi Pitkätossu teeman mukaan nimetyssä Annikan Tupsupajassa tehdään villalangasta erikokoisia tupsuja tupsuntekokoneella. Pienimmät tupsut ovat halkaisijaltaan pari senttiä ja isommat noin kahdeksan senttiä. Monen värisiä lankoja on saatu lahjoituksena yläkoulun siivotessa käsityöluokan varastoja.

Taidekoulun Hannele-opettaja vastaa pajan toiminnasta ja häneltä saa lisätietoja taiteen perusopetusta antavasta koulusta ja syksyllä alkavasta ja jatkavista ryhmistä. Apuohjaajiksi on tulossa muutama taidekoulun oppilas. Heiltä voi myös kysellä siitä, mitä taidekoulussa tehdään.